Näyttelyt

Päättyy

Tapahtumapaikka

Haapajärven kirjasto
Kauppakatu 19, Haapajärvi

Järjestäjä

Haapajärven kulttuuripalvelut
Vapaita unelmia - Meeri Koutaniemen valokuvanäyttely

Kansainvälisesti palkittu Meeri Koutaniemi piti kahdelletoista orjatyöstä vapautuneelle nepalilaistytölle viikon kurssin, jolla nämä oppivat valokuvauksen perusteet ja pohtivat ja kuvasivat kokemuksiaan ja unelmiaan. Kurssin tarkoituksena oli paitsi opettaa valokuvausta myös vahvistaa tyttöjen itseluottamusta ja kannustaa heitä löytämään ilmaisukanavia tunteilleen ja kokemuksilleen. Samalla Koutaniemi ikuisti tytöt ja heidän haaveensa vaikuttaviin valokuviin. Näyttelyn tekstit on kirjoittanut haastatteluiden pohjalta journalisti Iida Riekko.

Näyttelyn kuvaamat 17–21-vuotiaat tytöt kuuluvat etniseen tharu-vähemmistöön. Köyhät tharu-perheet ovat perinteisesti myyneet tyttäriään vauraisiin perheisiin kotiorjiksi, niin kutsutuiksi kamalareiksi. Kun Plan alkoi kampanjoida kamalari-järjestelmää vastaan vuonna 2006, Nepalissa oli yli 12 000 kamalaria. Hallituksen ja järjestöjen työn ansiosta heitä on nykyisin enää joitakin satoja. Plan on vapauttanut yli 4 000 kamalaria. Järjestö valistaa perheitä orjatyön haitoista ja tarjoaa vapautuneille tytöille koulutusta ja tukea.

Näyttely on avoinna Haapajärven kirjaston aukioloaikoina. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

| Seurakuntakoti
| Someron hiihtokeskus