Vuosiavustukset

Haapajärven kaupungin liikuntapalvelut myöntää vuosittain yleisavustuksia haapajärvisille urheiluseuroille.

Hakumenettely

Haapajärven kaupungin liikuntapalvelut julistaa avustukset haettavaksi julkisella ilmoituksella yhdessä nuoriso- ja kulttuuripalveluiden avustusten kanssa. Hakuilmoitus julkaistaan sanomalehdessä, kaupungin internet-sivuilla, kaupungin Facebook-sivuilla ja kaupungintalon, kirjasto-kulttuuritalon sekä uimahallin info-tv -näytöillä. Haku on auki maaliskuun ajan. Avustusta myönnetään kuluvan kalenterivuoden toimintaan.

Avustusta haetaan sähköisellä hakukaavakkeella. Linkki kaavakkeeseen: Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset | Kunta-akkuna portaali. Hakijat saavat tarvitessaan apua lomakkeen täyttämiseen Haapajärven kirjastosta. Lisätietoja liikuntapalveluiden vuosiavustuksista antaa liikuntakoordinaattori puh. 044 4456 202.

Puutteellisesti täytettyjä tai myöhästyneenä saapuneita sekä muille kuin liikuntapalveluille osoitettuja avustushakemukia ei huomioida. Tarvittaessa hakemuksia voidaan täydentää hakemusajan päätyttyäkin.

Yleisehdot

Avustusta saaneilta urheiluseuroilta edellytetään, että tiedotuksessa, markkinoinnissa, toimintakertomuksessa tms. ilmoitetaan, että hakija on saanut Haapajärven kaupungin liikuntapalveluilta avustusta.

Jakoperusteet

Avustusta hakevan, rekisteröidyn urheiluseuran kotipaikka tulee olla Haapajärvi.

Avustettavan toiminnan tulee kohdistua liikunnan harrastamiseen suoraan tai välillisesti.

Avustusta saavan urheiluseuran harrastustoiminta pitää löytyä Suomen Olympiakomitean jäsenliiton alaisten lajiliittojen urheilumuodoista.

Jäsenet ja kumppanuusjäsenet löytyvät osoitteesta:

https://www.olympiakomitea.fi/olympiakomitea/suomen-olympiakomitea-ry/jasenet/

Avustuksen myöntäminen on harkinnanvaraista. Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon avustuksen tarve, toiminnan laatu, laajuus ja tarkoitus sekä hakijan muualta mahdollisesti saama tuki.

Avustuksen maksaminen ja selvitys käytöstä

Allekirjoittaessaan hakemuksen hakija sitoutuu noudattamaan tässä tiedotteessa olevia kohtia ja sääntöjä. Urheiluseuran tulee maksaa avustus takaisin, mikäli sääntöjä ja kohtia ei noudateta.

Avustuksen saajalle ilmoitetaan päätöksestä kirjeitse tai pöytäkirjaotteella.

Urheiluseuroille avustus maksetaan, kun päätös on saanut lainvoiman.

Yleisavustushakemukseen tulevat liitteet:

  • toimintasuunnitelma ja talousarvio käyttövuodelle (hakuvaiheessa)
  • edellisen vuoden toimintakertomus (toimitettava heti sen valmistuttua)
  • tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto (toimitettava heti sen valmistuttua)
  • muut, hakijan tarpeelliseksi katsomat liitteet