Tiedote Hautakankaan voimajohtohankkeen asukaskyselystä
ABO Wind Oy ja Infinergies Finland Oy suunnittelevat Hautakankaan (Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi) 400 + (110) kilovoltin voimajohtoa Hautakankaan tuulivoimapuiston sähkönsiirtoa varten. Tuulivoimahankkeessa on lainvoimainen osayleiskaava 11 tuulivoimalalle 1. vaiheessa. Hautakankaan tuulivoimapuistohankkeen 2. vaiheessa suunnitellaan 31 voimalaa, jolloin yhteensä vaiheissa 1 ja 2 suunnitellaan 42 tuulivoimalan rakentamista Pyhäjärven kaupungin Hautakankaan alueelle.
Voimajohtohankkeesta on parhaillaan meneillä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-selostusvaihe), jossa selvitetään kolmen hankevaihtoehdon (SVE1a, SVE1b, SVE2) keskeisiä ympäristövaikutuksia. Mukana on myös vaihtoehto VE0, jossa hanketta ei toteuteta.
Tämä asukaskysely on laadittu vaikutusten arvioinnin tueksi. Kyselyssä selvitetään esimerkiksi voimajohtoreittien lähialueen nykyistä käyttöä, näkemyksiänne voimajohtohankkeen vaikutuksista sekä mielipiteitänne eri reittivaihtoehdoista. Toivomme teidän osallistuvan kyselyyn ja näin osaltanne varmistavan, että kaikki olennaiset asiat tulevat tietoon. Toivomme mahdollisimman paljon vastauksia, joten voitte välittää tietoa kyselystä myös muille asiasta kiinnostuneille. Vastaukset käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisesti. Yksittäisiä vastauksia lukevat ja käsittelevät ainoastaan AFRYn asiantuntijat.
Lisätietoja hankkeesta löydätte tarkemmin kyselystä sekä hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, joka löytyy hankkeen ympäristö.fi-sivulta: ymparisto.fi/hautakankaanvoimajohtoYVA
Voitte vastata kyselyyn osoitteessa https://mpt.link/hautakangasvoimajohto
Huom. linkit toimivat vasta kyselyn auetessa 20.11.2023.
Vastaattehan kyselyyn 20.11.-3.12.2023, jonka jälkeen se sulkeutuu.
Lisätietoja kyselystä ja hankkeesta antavat:
YVA-konsultti ja kyselyn toteuttaja: | Hankkeesta vastaava: | Hankkeesta vastaava: |
AFRY Finland Oy | ABO Wind Oy | Infinergies Finland Oy |
Arto Ruotsalainen | Jarkko Pekkanen | Annika Reichel |
puh. 050 357 0744 | puh. 050 5270581 | puh. 041 3155384 |