Kaupunki varautuu
Sähkön säästötoimenpiteitä
Tekninen lautakunta on linjannut kaupungin sähkönkulutuksen säästötoimenpiteet, joita toteutetaan talven aikana. Rakennuskohtaisesti tarkastellaan ilmastoinnin ja lämmityksen säätöjä, joilla energiakustannuksia pyritään alentamaan. Tekniset palvelut ja kiinteistönhoitajat tiedottavat asiasta kunkin rakennuksen henkilökunnalle, oppilaille ja asiakkaille erikseen.
Keskustassa kaupungin toimintaan kuuluvaa katuvalaistusta vähennetään ensi vuoden alusta alkaen. Pääkaduilla katuvalot palavat ympäri vuorokauden. Pääosin muut katuvalot ovat sammutettuina klo 22-06. Ely-keskuksen pääteillä ylläpitämät katuvalot palavat normaalisti.
Uimahallin saunojen lämmitystä vähennetään lyhentämällä päivittäistä lämmitysaikaa. Tarkemmat toimenpiteet on tiedotettu uimahallilla sekä uimahallin koti- ja facebook -sivuilla.
Toiminta sähkökatkosten aikana
Kaupunki on ilmoittanut alueen sähkönjakelua suorittavalle Elenialle, että mahdollisten sähkökatkosten ulkopuolelle tulee jättää mm. terveyskeskus. Sähkökatkokset toteutetaan kaupungin alueella alueittain eikä koko kaupungin alueella yhtä aikaa. Lisätietoja sähkökatkoksista löytyy myös Elenian kotisivuilta www.elenia.fi ja siellä olevasta Elenia Aina palvelusta.
Kouluilla ja päiväkodeissa varaudutaan lyhytaikaisiin sähkökatkoksiin sivistyspalvelujen toimintaohjeiden mukaisesti ja toimintaa sopeutetaan tilanteen mukaisesti henkilökunnan ohjauksessa. Asiasta on tiedotettu/tiedotetaan huoltajille erikseen koulujen ja päiväkotien kautta.
Myös muissa toimipisteissä toimitaan henkilökunnan ohjeiden ja tilanteen mukaisesti.
Toiminnasta sähkökatkosten aikana mm. ruokapalvelujen osalta ja wc-tilojen käytöstä tiedotetaan myöhemmin asianosasille toimipaikoille.
