Teepiknikin 2019 esiintyjät

Simo Aalto taikuri1 rajattu.png

Jokeri Pokeri Box

JOKERI POKERI BOX -ILOPILLERI! -SHOW Lasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja Pikku Kakkosesta tuttu maailmanmestari -taikuri Simo Aalto tarjoilee Taika-Ilopillerin yhdessä avustajavaimonsa Kirstin kanssa. Uudessa Iloisessa showssa nähdään maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Simo johdolla kaikenikäiset katsojat pääsevät matkalle taikamaailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta.

Mukana seikkailevat Simon ja Kirstin eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhky ja tietenkin lasten apua tarvitaan ja yksi lapsista pääsee lavalle asti taikuria avustamaan! Esityksen jälkeen Simo ja Kirsti jakavat fanikortteja ja jäävät kuvattaviksi.

Miukeli -yhtye.jpg

Miukeli

Miukeli on vuonna 2013 perustettu yhtye, jossa soittaa ja laulaa neljä Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilasta Haapajärveltä. Yhtyeessä Anna soittaa harmonikkaa, Jennina pianoa, Emilia viulua ja Joonatan lyömäsoittimia. Lisäksi yhtyeen tytöt myös laulavat. Yhtyeen ikähaitari on 10-16 vuotta.
Yhtye on esiintynyt mm. Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla, Haapavesi Folk -festivaalilla, Oulaisten musiikkiviikoilla, Sata-Hämä Soi! -festivaalilla, Nuori Soittaa! -tapahtumassa Kuopiossa, Haapajärvellä Ernestin soitossa, Haapajärvi-viikon pääjuhlassa ja Nivalan nuorisoseuralla. Yhtye soittaa pääasiassa kansanmusiikkia ja pop-musiikkia.
Yhtyeen haitaristi Anna on voittanut mm. Kaustisilla lasten pelimannikilpailun, Kroatiassa kansainvälisen harmonikkakilpailun sekä Sata-Häme Soi!:ssa kaksirivisten Suomen pelimannimestaruuden. Yhtyeen viulisti Emilia on voittanut ja tullut toiseksi kansainvälisessä Great Composers Competition -viulukilpailussa sekä saanut kunniamaininnan ENKOR-viulukilpailusta. Miukelia voi kuunnella YouTubessa:www.youtube.com/miukeli

KG-trio Teepiknik 2017.jpg

KG -kvartetti ja -bändi

Akustista musiikkia ja laulua 60- luvulta kahdella/kolmella kitaralla ja kontrabassolla. Esikuvana Hootenanny Singers , jotka kiersivät Suomen tanssilavoja 60- luvun alkupuolella. Tunnetuin heidän kappaleistaan lienee laulu nimeltä Gabrielle, jonka he levyttivät myös suomeksi. Yhdestä heistä tuli 70- luvulla maailmantähti ABBA- yhtyeen mukana; nimittäin Benny Anderssonista. KG tulee Kinsmen ja Guapita yhtyeiden alkukirjaimista, nimittäin trion jäsenet Jouko ja Jukka ovat Kinsmen yhtyeen solistit, Timo taas hoitaa laulupuolen Guapita yhtyeessä.”Back to the Sixties”. Vuoden 2019 Teepiknikillä trio muuttuu kvartetiksi kun Terho Jokisaari liittyy harmonikkansa kanssa mukaan joukkoon.

KG bandi ja tanssijat.jpg

KG-bändi koostuu Kinsmenin ja Guapitan soittajista. Teepiknikillä he soittavat tanssimusiikkia yhdessä vierailevien muusikoiden kanssa.

Humu ja Säkkijärven polkka.jpg

Humu

Tanssiryhmä HUMU on aikuisten naisten  tanssiryhmä. Ryhmä on treenannut yhdessä vuodesta 2014 alkaen. HUMUN ohjaajana toimii Hanna Ahnger ja ryhmässä tanssii säännöllisesti 8-10 naista Haapajärveltä ja Pyhäjärveltä. Tanssitreenimme koostuvat lähinnä nykytanssista. Olemme esiintyvä harrasteryhmä ja teemme tansseja erilaisiin tapahtumiin, mutta ennen kaikkea tanssimme omaksi iloksemme.

Pera & Jussi1.jpg

Pera&Jussi

Pertti Lampela ja Juhani Järvenpää muodostavat duon Pera & Jussi, soittiminaan akustinen kitara ja panhuilu.
Pera & Jussi soittelee tuttuja kansansäveliä, iskelmää sekä vanhempia klassikoita.
Kiertelevät muusikot ilahduttavat yleisöä Ronkaalan rantapuiston alueella.

 

Miukeli Anna2.jpg

Anna Salomaa

Olen syksyllä 17 täyttävä pirtsakka muusikkotyttö. Opiskelen Jokilaaksojen musiikkipistossa harmonikan soittoa jo yhdeksättä vuotta, sekä soitan 2-rivistä haitaria ja käyn laulutunneilla. Olen opiskellut jo vuoden Helsingissä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa kansanmusiikkiosastolla. Siellä opettajinani ovat mm. Teija Niku ja Maria Kalaniemi.
 
Soitan monipuolisesti eri musiikkityylejä ja yhdistän harmonikan soittooni myös laulua. Olen ihastunut erityisesti kansanmusiikkiin ja uutena tuttavuutena ohjelmistooni on tullut myös balkanilaista musiikkia. Tällä hetkellä valmistaudun Suomen Pelimannimestaruus kilpailuihin Ikaalisissa. Kilpailen FOLK-sarjassa, jossa soitan balkanilaista, sekä irlantilaista kansanmusiikkia. Olin vasta viikon Haapaveden Folk- kursseilla opiskelemassa uutta, ja mukaan tarttui paljon hyviä ideoita ja oivalluksia! 
 
Teepiknikillä kuulette kilpailukappleet, joiden lisäksi soitan ja laulan omaa tekemääni musiikkia, sekä muita kansanmusiikki kappaleita. :)

Pelimannimestari Anna Salomaa soittaa harmonikkaa Ronkaalan rantapuistossa.

Pieni Valo.jpg

Pieni Valo

Lauluyhtye Pieni Valo on syntynyt jouluyönä 2007. Kipinä syttyi ja se kokosi ympärilleen laulajia ja soittajia, joiden tavoite on välittää musiikillaan Iloa, Valoa ja Yhteyttä.
Pieni Valo on tehnyt äänitteet: Sarastaa (2011) ja Loistaa (2013)
Pieni Valo toimii Haapajärven seurakunnan tilaisuuksissa musiikki¬ryhmänä ja konsertoi myös kotiseurakunnan ulkopuolella.Laulujamme säestävät esitettävästä kappaleesta ja tilaisuudesta riippuen: piano, huilu, viulu, kitara, erilaiset lyömäsoittimet tai kokonainen bändi.
Pieni Valo syntyi alun perin esilauluryhmäksi. Haapajärven seurakunnassa on pidetty Pienen Valon iltoja jo vuosia. Pienen Valon illat ovat kirkossa tai muissa seurakunnan iloissa pidettäviä iltoja, joissa on kutsuttuja vieraita läheltä ja kaukaa. Illoissa on teema, jonka ympärille ilta rakentuu, aiheesta haastatellaan paikalle kutsuttuja vieraita ja lauletaan yhteislauluja sekä kuullaan esitettyä musiikkia. Pienen Valon iltoja on ollut myös ulkoilmatilaisuuksina nimellä: Pieni Pihavalo.
Kaikki Pienen Valon laulajat ja soittajat ovat musiikkia rakastavia aikuisia, jotka on tuonut yhteen halu esittää hengellistä musiikkia. Pienen Valon musiikki on pääsääntöisesti suomalaista gospel-musiikkia. Esitettävään materiaaliin kuuluu perinteistä ja uudempaa gospel- musiikkia. Lauluryhmä esittää kolmiäänisiä kuorosovituksia säestyksen kera.

Tarja ja Veikko

Tarja Lasonpalo, viulu ja Veikko Syväkangas, haitari, soittavat vanhempaa tanssimusiikkia. Tarjaa ja Veikkoa säestävät Juhani Järvenpää, basso ja Antti Järvikuona, rummut.

Tarja ja Veikko ovat soittaneet yhdessä noin kymmenen vuoden ajan. Veikolla on esiintymiskokemusta kolmenkymmenen vuoden ajalta eri yhtyeissä, joiden kanssa hän on kiertänyt tanssilavoja, nuorisoseurojen - ja työväentaloja. Tarja on soittanut viulua mm. Tampereen kaupunginorkesterissa.

 

Taikuri Jarmo Teepiknik 2017.jpg

Kotiseututaikuri Jarmo

Kotiseututaikurit muodostuu kahdesta haapajärvisestä harrastajataikurista, Pauli Raiviosta ja Jarmo Erosesta.

Kotiseututaikurit nimi tulee siitä, että Pauli ja Jarmo tekevät ns. perinteisiä, kotoista ja itse suunniteltua taikuutta yhdessä.

Suomessa ei Kotiseututaikurit-nimellä ollut aikaisemmin taikuria tai taikureita, joten Pauli ja Jarmo ottivat tämän nimen käyttöönsä. 

Pauli on ammattimuusikko, mutta taikatemppuihin hän tutustui jo lapsena 1960 -luvulla. Paulin isä harrasti myös taikatemppuja aikoinaan.

Paulilla oli vuosikymmeniä väliä taikatemppujen teossa, mutta innostus taikuuteen pulpahti uudestaan 1990 -luvulla.

Jarmo on puolestaan urheiluihminen, mutta samalla tavalla kuin Paulikin hän on tutustunut taikuuteen jo 1960 -luvulla.

Jarmon isä Juha on esittänyt taikatemppuja 1960 -luvulla ohjelmallisissa iltamissa ja näin ollen Jarmo innostus taikatemppuihin on periytynyt isältään jo pikkupoikana.

Opiskeluaikoina Jarmo teki takuutta lastentapahtumissa ja oppilaskunnan illanvietoissa.

Kotiseututaikureiden ohjelmassa ovat olleet mukana myös Paulin poika Antti ja Jarmo poika Markus. 

Paulin ja Jarmon yhdessä tekemät ja suunnittelemat ohjelmanumerot ovat tuoneet heille jopa SM-menestystä.

Taikureiden SM-kilpailussa Kouvolassa v. 2015 Kotiseututaikurit saavuttivat näyttämötaikuuden SM-kisoissa III-sijan.

Taikuutta paremmat SM-menestykset Paulilla ovat kuitenkin musiikista ja Jarmolla urheilusta.

Teepiknikillä Kotiseututaikureita edustaa Jarmo Eronen. Luvassa on hauskoja ja yllättäviä taikatemppuja.