Sauvi-Someron ulkoilualue

Sauvi-Someron ulkoilureitti 6,4 km, 8,3 km ja 15,3 km 


(Retkeilevä Haapajärvi kehittämis- ja investointihankkeella ei ole tehty rakenteita tai reittimerkintöjä tälle reitille. Hankkeella on tehty tasoluokitus osalle reitistä, ja luokitus on tehty maastopyörällä, mutta palvelee myös patikoijia)

Reitin yleiskuvaus ja yleiset huomiot

Sauvi-Somero-retkeilyreitti on valmis reitti, jonka lähtöpaikka on selkeästi merkitty metallisella opasviitalla läheiseltä Männistönkadulta, Haapajärven keskustassa.  Reitin alkupään osoite on Tallikorventie 21. Paikkatieto näkyy reitin alussa olevasta kartasta, jossa on myös karttakoordinaatit. Sauvi-Someron alueella kuntoreittejä on kolme, jotka ovat eripituisia: 6,4 km, 8,3 km ja 15,3 km (2 ensimmäistä rengasreittejä ja pisin reitti edestakainen). Kartoitus tehtiin pisimmälle 15,3 km mittaiselle reitille. Kaikki reitit ovat leveitä ja kuljettavissa sulan maan aikaan niin jalan kuin pyörällä ja talvisin hiihtäen. Kuntoradan ollessa kyseessä reittipohja on tasainen ja pääosin hyvin hoidettu. Retkeilyreitin alussa on parkkipaikka.

Aluksi liikutaan noin puoli kilometriä hieman kapeampaa, savipohjaista uraa aivan läheisen pientaloasuinalueen vierestä. Ura kääntyy loivasti vasempaan ja levenee pian sekä nousee hieman ylemmäs, mutta nousu ei ole jyrkkä; ensimmäisen kilometrin matkalla kokonaisnousu on vain noin 10 metriä. Reitin alkupään kartta ja reitillä olevat merkit on värikoodattu, joten sinistä, vihreää ja punaista väriä seuraamalla sekä kilometrin välein olevia mittapaaluja laskemalla pysyy hyvin perillä siitä, millä reitillä mennään ja kuinka pitkä matka on taivallettu. Reitin molemmin puolin on vaihtelevaa seka- ja kuusivaltaista metsää sekä lehtimetsää ja paikoin myös hyvin taimettunutta hakkuualaa. Reittipohjalla näyttäisi olevan pääasiassa purua, turvemultaa ja haketta, ja se on joustava ajettava sekä käveltävä.

Jonkin matkan päästä purutettu osuus loppuu ja jatkuu tavallisena maapohjaisena ajopolkuun verrattavissa olevana urana muutama kymmenen metriä, mutta purutus jatkuu jälleen. Sauvi-Someron retkeilyreitti on tasapohjainen eikä sillä ole sivukallistuksia, jatkuvaa pientä nousua on käytännössä ensimmäiset 3,5 km Sauvin laavulle asti, eli noin 50 metriä alusta laavulle. Nousu ei ole siis merkittävä, mutta pyöräillessä saa ensimmäiset hengästykset noin 2,5 km päässä alusta, jolloin noustaan noin 300 metrin matkalla arviolta 15 metriä.

Reitti sivuaa Sauviinmäen luonnonsuojelualuetta, josta osoituksena on reitin varrella oleva ”Sauviinmäen alue” –luontotaulu. Taulussa on hyvää tietoa alueen monipuolisesta kasvillisuudesta. Reitin oikealla puolella kasvaa pääasiassa kuusta ja vasemmalla puolella mäntyä avoimella kankaalla, jossa myös paljon jäkälää. Lähistöllä on sellaisia paikkoja kuin Sauviinkallio ja tervahauta. Sauviinmäen päällä on alueen laavuista toinen, toinen on opaskartan mukaan Hemmunkalliolla. 

Sauvi-Somero-retkeilyreitti jatkuu laavulta siis oikealle, ylittäen päällystämättömän tien. Matkaa päällystämätöntä tietä tielle nro 58 (Ouluntie) on noin 1 km. Heti tien ylityksen jälkeen reittipohja kulkee jälleen metsän keskellä. 

Laavulta reittiä eteenpäin noin 500  metrin päässä vasemmalla näkyy louhos ja kiviaineksen murskausalue (Keilakallio), jonka rajalle on pieni pisto polulta. Louhoksen takana näkyy läheisen Hemmunkallion kupeessa sijaitseva tuulivoimala. Louhoksen rajalla on verkkoaita, joten vahingossa jyrkänteen reunalle ei voi joutua. Pian louhokselle piston jälkeen reittipohja kulkee Papinrämeen poikki, ja pohja on erittäinkin pehmeä. Reittipohjalla on melko karkeaa haketta, mutta soistumaosuudella kulutuskerros kyllä varmasti vettyy nopeasti, joten haketta ja purua saakin olla paljon. Toisaalta se lisää vierintävastusta ja tekee polkemisesta raskaampaa. Rämeosuuden jälkeen pohja napakoituu taas ja noin puolen kilometrin päässä tullaan kohtaan, jossa ruska-aikaan ovat loistavat värit ja lähellä suuria haapoja, joten tähän kohtaan kannattaa hetkeksi pysähtyä. 

Ruskan värien ja haapojen jälkeen tulee hieman tavallista märempi n. 10 metrin pätkä, jonka selvittämisen jälkeen jatketaan noin 1 km, jolloin saavutaan kohtaan, jossa reitti risteää Vähäperäntien kanssa, keltapunainen liikennemerkki ”Tien ylitys” on selkeästi näkyvissä. Vähäperäntien kohdalta matkaa Someron hiihtoalueelle on enää vain noin kilometri, ja tällä osuudella maasto taas nousee kilometrin matkalla noin 12 metriä kunnes saavutaan Someronmäen päälle.

Näkymä oikealle on tällä osuudella avoin ja laaja, tuulimyllyjä näkyy kaukaisuudessa. 
Someronmäen päällä risteilee alueen hiihtoreittejä, ja n. 50 metrin päässä reitiltä vasemmalle on laavu. Laskeutuminen Someron hiihtokeskuksen piha-alueelle tapahtuu jyrkähköä purutettua uraa myöten, keskus on yli 30 metriä alempana mäen laelta katsottuna, joten tässä on reitin kaikkein jyrkin ja haastavin osuus, jos reitille lähtö tapahtuu hiihtokeskukselta. Hiihtokeskuksen pihassa on iso karttataulu, josta näkyvät kuitenkin vain Someron hiihtoladut ja –reitit.

Sauvi-Somero-retkeilyreitti soveltuu parhaiten pyöräiltäväksi leveärenkaisella pyörällä mutta sen voi ajaa myös tavallisella pyörällä, jos varautuu pehmeisiin osuuksiin. Juuria, kivikoita tms. ajoesteitä reitillä ei käytännössä ole. Myös kävely, hölkkä ja juoksu onnistuvat, mutta reitti ei ole esteetön. 

Sauvi-Somero-retkeilyreitti on miellyttävän leppoisa reitti, jossa on myös rauhaa, kunhan alkupään asutus- ja teollisuusalueen rakennukset ja äänet jäävät taakse. Soveltuu hyvin myös perheille.