Kunnallinen perhepäivähoito
Kunnallisella perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa eri-ikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan.

Jokaiselle lapselle tehdään varhaiskasvatussuunnitelma. Perhepäivähoitaja laatii yhdessä vanhempien kanssa lasten varhaiskasvatussuunnitelmat, joiden pohjalta hän suunnittelee ja toteuttaa lapsiryhmänsä toimintaa. Tarvittaessa lapselle sovitaan vakituinen varahoitopaikka.


Perhepäivähoidon muotoja ovat: hoitajan kotona tapahtuva perhepäivähoito, lasten kotona tapahtuva perhepäivähoito sekä kolmiperhepäivähoito.

Toimi näin


Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden.

Varhaiskasvatushakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Mikäli hoidontarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan täyttämällä varhaiskasvatushakemus ja palauttamalla se varhaiskasvatuksen palvelutoimistoon.

Hakemukseen tulee liittää täytetty tuloselvityskaavake sekä riittävät selvitykset perheen bruttotuloista (lisätietoa toimitettavista tulotiedoista tuloselvityskaavakkeessa).

Mikäli perhe ei liitä hakemukseen tulotietojaan, vahvistetaan maksuksi asiakasmaksulain

mukainen korkein asiakasmaksu.

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.


Subjektiivinen päivähoito-oikeus on osa-aikaista silloin kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella tai kun vanhempi on työttömänä.

Jokaiselle lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen säilyy, mikäli lapsen vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti tai opiskelevat päätoimisesti, toimivat päätoimisesti yrittäjänä tai ovat päätoimisesti omassa työssä. Myös jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia tai se on muutoin lapsen edun mukaista. Vanhemman jäädessä työttömäksi oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen on 2 kuukauden ajan.


Vastuu 20 tuntia laajemman varhaiskasvatuksen tarpeen osoittamisesta on lähtökohtaisesti lapsen huoltajilla. Kunnan tulee järjestää 20 tunnin laajuinen varhaiskasvatus ainakin kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

joka päivä tapahtuvana osapäiväisenä varhaiskasvatuksena tai osaviikkoisena, jolloin lapsi voi osallistua tiettyinä ennalta määriteltyinä viikonpäivinä kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen


Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Toimipiste

Kirkkokatu 2
85800 HAAPAJÄRVI