Liikkeellä hyvää -hanke

Liikkeellä hyvää- hanke auttaa löytämään liikunnan ilon

 

Haapajärven kaupungin liikuntapalveluissa on käynnistynyt Liikkeellä hyvää -hanke, jonka tavoitteena on kartoittaa liikunnallisen elämäntavan tukemista sekä edistämistä. Hankkeessa kohderyhmänä ovat Haapajärviset aikuiset sekä ikääntyneet, jotka eivät vielä ole löytäneet mieluisaa tapaa liikkua.

Hankkeen aikana kokeillaan liikuntaneuvonnan järjestämistä kuntalaisille. Liikuntaneuvonnassa käydään yhdessä asiakkaan kanssa läpi hyvinvoinnin perusasioita, sekä etsitään keinoja liikunnan saattamiseksi osaksi arkea. Liikuntaneuvonta on maksutonta ja tarkoitettu niille, jotka tuntevat tarvitsevansa ohjausta, tukea tai kannustusta liikuntaan liittyen, esimerkiksi sen aloittamiseen. Neuvonta toteutetaan aina henkilökohtaisesti asiakkaan tilanteen mukaan. 

Hankkeen aikana liikuntaneuvontaan pääsee ilman lähetettä ottamalla yhteyttä liikunnanohjaaja Riina Tikkaseen. Hankkeen päätyttyä liikuntaneuvonta on tarkoitus toteuttaa lähetteellä. 

Liikkeellä hyvää- hanke käynnistää kesällä myös matalan kynnyksen liikuntaryhmiä, joihin saa tulla paikan päälle ilman ilmoittautumista. Liikuntaryhmät tarjoavat helposti lähestyttävää liikuntaa, joissa ei vaadita aiempaa kuntoilutaustaa, vaan ryhmät ovat aloittelijoille tai muuten vähän liikkuville suunnattuja sekä iloisella ja rennolla meiningillä toteutettuja. Ryhmien sisällöiksi on suunniteltu esimerkiksi yhteislenkkejä sekä vaihtuvalla teemalla olevia liikuntahetkiä, kuten porrastreeniä, keppijumppaa sekä kehonhuoltoa. 

Matalan kynnyksen liikuntaryhmistä tiedotetaan kauppojen ilmoitustauluilla, Haapajärven liikuntapalveluiden Facebook-sivustolla, kaupungin nettisivuilla sekä info tv:ssä. Liikuntaryhmien lisäksi hankkeen puitteissa järjestetään syksyllä kaikille avoimia yleisöluentoja, joiden teemat liittyvät hyvinvointiin sekä terveyden edistämiseen.

Liikkeellä hyvää -hankkeen toteutuksesta vastaa liikunnanohjaaja Riina Tikkanen. Riina on juuri valmistunut liikunnanohjaaja (AMK), joka on innostunut auttamaan, tukemaan ja kannustamaan ihmisiä heidän omalla matkallaan kohti hyvää oloa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Riinaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse 044-4456220 tai sähköpostilla riina.tikkanen@haapajarvi.fi.

Hanke kestää vuoden 2023 loppuun saakka ja sen aikana pyritään lisäksi löytämään keinoja toimia yhdessä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa, sekä kehittämään liikunnallista elämäntapaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. 

Riina